sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Wanha Mylly: Pippuripihvi


Kävimme kauniina lauantaipäivänä ruokailemassa Herttoniemen kartanossa sijaitsevassa ravintola Wanhassa myllyssä. Meillä ei ollut varausta, mutta vaikka ravintola oli melko täynnä, pöytä järjestyi heti. Miljöö oli viihtyisä, ja ikkunasta avautui kaunis näkymä keväiseen luontoon. Matalan huonekorkeuden vuoksi viereisen pöydän äänekkään seurueen keskustelu kuitenkin kantautui pyytämättä pöytäämme.

Pippuripihvin juomasuosituksena oli Tiefenbrunnen cabernet sauvignon -punaviini. Entä olisiko tarjoilijalla suositella mitään alkoholitonta ruokajuomaa?

-Meiltä löytyisi saksalainen vehnäolut, joka sopisi hyvin pihvin kanssa.

Hetken harkittuani oluen juomista kysyin kuitenkin vielä, oliko tarjoilijalla suositella jotain muuta alkoholitonta.

-Meiltä löytyisi myös mustaherukanlehdistä tehty Lehtikuohu, tosin se on ehkä vähän turhan makea.
-Joo, ehkä se ei ole ihan paras ruoan kanssa.

Lopulta päädyin perinteiseen kevytkolaratkaisuun.

Ruokaa odotellessa saimme pöytään korillisen leipää, mm. erinomaista saaristolaisleipää, ja niitä pahimpaan nälkään mutustellessa ruokaa ei juuri joutunut odottelemaankaan. Pippuripihvi oli erinomainen, salaatti hyvää ja maalaisranskalaiset sopivan rapsakoita. Kolajuoma ei ehkä ollut paras mahdollinen kaveri ruoan kanssa, mutta parempaakaan ei oikein tähän hätään ollut tarjolla.



Jälkiruoaksi joimmekin sitten lehtikuohut. Se oli kyllä jalo juoma!


Palvelu oli mukavaa ja oikein ripeää, ja kokemus oli kaikin puolin erinomainen. Hinnat eivät olleet ihan halvimmasta päästä (pippuripihvi 28€). Erinomainen kokemus, mutta jäämme odottamaan monipuolisempia juomasuosituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti